Pääsivulle

sfnet.tiede-alkuiset ryhmät


sfnet.tiede Tieteenharjoittajien poikkitieteellinen pääryhmä
Korkeatasoiseen tieteelliseen keskusteluun tarkoitettuja ryhmiä, joita perustetaan eri tieteenalojen sisäistä kommunikaatiota varten. Alan asiantuntijoiden pyynnöstä perustettuja ja heidän valvomiaan. Osa on myös hyvin perustellusta pyynnöstä yhdistetty joihinkin postituslistoihin tai portacom-kokouksiin kaksisuuntaisella yhdyskäytävällä. Epätieteellistä maallikkojen keskustelua näissä tieteenharjoittajille tarkoitetuissa ryhmissä tulee välttää. Sfnet.keskustelu -ryhmät ovat kaikille avoimeen epätieteelliseen keskusteluun tarkoitettuja.
sfnet.tiede.arkeologia Arkeologian tiedotus- ja keskustelukanava
Arkeologia tutkii ihmisen menneisyyttä sellaisena kuin se ilmenee ihmisen toiminnasta maahan, maaperään, maastoon ja maisemaan jääneinä merkkeinä. Tässä uutisryhmässä tiedotetaan arkeologian alan tapahtumista: seminaareista, kongresseista, retkistä, väitöstilaisuuksista jne. Mahdollisuuksien mukaan tuodaan myös julki tietoa meneillään olevista tutkimushankkeista sekä keskustellaan ajankohtaisista ongelmista. Mukaan sopivat sekä arkeologit että kaikki muutkin arkeologiasta kiinnostuneet. Kanava on linkitetty Helsingin yliopiston PortaCOM-järjestelmän kokoukseen Kadonneen Aarteen Metsästäjät. Lisätietoja: Anne Vikkula, HYLK::VIKKULA, VIKKULA@cc.helsinki.fi
sfnet.tiede.astronomia Tähtitieteilijöiden yhteinen ilmoitus- ja keskustelufoorumi
Uutisryhmä on tarkoitettu tähtitieteen tapahtumien, kollokvioiden, vierailijoiden, väitöstilaisuuksien, kurssien ja seminaarien ym. tiedotuskanavaksi.

Kokous toimii myös Suomen tähtitieteilijäseuran tiedotusväylänä.

Täällä voidaan myös keskustella erilaisista yhteisistä hankkeista (atk-resurssit, laajat havaintokampanjat yms.).

Uutisryhmä on tarkoitettu nimeenomaan ammattitähtitieteen käyttöön. Yleisempi tähtitiedettä kosketteleva keskustelu pyydetään ohjaamaan ryhmään: sfnet.harrastus.astronomia.


sfnet.tiede.bio Biotieteiden yleisryhmä
Tämä ryhmä on tarkoitettu yleiseen biotieteelliseen keskusteluun.
sfnet.tiede.didaktiikka Opettajankoulutus ja kasvatustiede
Uutisryhmä on tarkoitettu keskusteluareenaksi kaikentyyppisestä opettajan- koulutuksesta: luokanopettajan-, aineenopettajan-, ammatillinen opettajankoulutus, yliopisto-opettajien koulutus, opettajien jatko- ja täydennyskoulutus, jne. Erityisesti jutut ja viestit käsittelisivät opettajankoulutusta, opettamista ja opetusoppia eli didaktiikkaa.
sfnet.tiede.filologia.englanti Englantilainen filologia
Ryhmä on tarkoitettu tiedotus- sekä keskustelukanavaksi englantilaisen filologian opiskelijoille sekä opetushenkilökunnalle.
sfnet.tiede.fysiikka Fyysikkojen keskustelukanava
sfnet.tiede.geofysiikka Luonnonilmiöistä
Ryhmä on tarkoitettu keskusteluun luonnonilmiöistä maan ja taivaan väliltä. Meteorologia, hydrologia, seismologia jne. ovat esimerkkejä ns. geofysikaalisista tieteistä.
sfnet.tiede.hahmontunnistus Hahmontunnistajien keskustelukanava
Tämä ryhmä on tarkoitettu sekä Hahmontunnistuksen seuran että muiden hahmontunnistuksesta kiinnostuneiden väliseen tiedonsiirtoon. Uutisryhmä toimii paitsi seuran tiedonvälittäjänä myös laajemmin keskustelufoorumina hahmontunnistustutkimuksen alueelta.
sfnet.tiede.historia Historioitsijoille
Ryhmä sfnet.tiede.historia tarjoaa keskustelufoorumin historian opiskelijoille, jatko-opiskelijoille, tutkijoille ja opettajille. Keskustelua voidaan käydä historiallisesta näkökulmasta muinaisuudesta nykypäivään muistaen kuitenkin, että päivän politiikalle on oma kokouksensa. Kun historiatieteistä vain arkeologialla on oma kokouksensa ei keskustelua ole tässä vaiheessa syytä muuten rajata. Kirja-arviot, tapahtumatiedotukset, metodologiset väittelyt, historialliset sensaatiot ja monet historian tulkinnat värittäköön välitöntä ja avointa keskustelua historiasta osana elävää tieteellistä maailmaa.
sfnet.tiede.hypermedia Poikkitieteellinen hypermediatutkijoiden kanava
Ryhmä on tarkoitettu tieteelliseen keskusteluun hypermediasta mukaanlukien sen viestinnälliset, organisatoriset, sosiaaliset, akateemiset, ohjelmalliset ja tietoliikenteelliset puolet. Jakoa useisiin ryhmiin eri tieteenalojen alle saatetaan tehdä tarvittaessa.
sfnet.tiede.kasvatus Kasvatustieteen kanava
Tiedotuksia ja keskustelua kasvatustieteellisestä tutkimuksesta ja erityisesti tutkijakoulutuksesta: Kursseja, tapahtumia, metodologisia kysymyksiä jne.
sfnet.tiede.kehitystutkimus Kehitystutkijoiden yhteyskanava
Kehitystutkimus on nuori tieteenala, joka pohtii yhteiskunnallista muutosta, erityisesti ns. kolmannessa maailmassa. Ala on luonteeltaan monitieteinen. Tämän uutisryhmän tehtävänä on tarjota vapaa foruumi kehitystutkimusta koskeville tiedotuksille ja keskustelulle. Ryhmä välittää tietoa alan jatkokoulutustapahtumista, mukaan lukien erilaiset seminaarit, kokoukset, luennot, väitökset ja muut tutkijoita kiinnostavat tilaisuudet. Ryhmässä käydään myös keskustelua itse kehityksestä -- uusista ajatuksista, kirjoista, kehitysyhteistyöstä, tutkimuksesta. Keskustelukieli oman valinnan mukaan.

Yhteyshenkilö:
Jeremy Gould
Helsingin yliopiston kehitysmaainstituutti
Hämeentie 153B
00560 HELSINKI
puh 90 708 4760 fax 90 708 4778
gould@cc.helsinki.fi, gould at finuh, HYLK::GOULD


sfnet.tiede.kemia Kemistien keskustelu- ja tiedotuskanava
Avoin ryhmä kemisteille kaikki kemian osa-alueet kattavalle keskustelulle kysymyksille, vastauksille, ilmoituksille ja tiedotuksille
sfnet.tiede.kielitiede Kielitieteilijöiden keskustelukanava
Ei siis mikään yleinen kielenhuoltoryhmä
sfnet.tiede.kirjastot Tieteelliset kirjastot
Keskustelua tieteellisistä kirjastoista ja kirjastotieteestä: palvelut, valikoimat, hakujärjestelmät, luokittelumenetelmät, informatiikka, uudet mediat jne.
sfnet.tiede.kulttutk Kulttuurien tutkimus ja jatkokoulutus
Kulttuurien tutkijoiden jatko- ja tutkijankoulutuksen tiedotuksen ja tieteellisen keskustelun uutisryhmä. Ryhmä on tarkoitettu kaikille kulttuurien tutkimuksen tutkijankoulutuksen suunnitteluryhmässä edustettuina oleville opinaloille: folkloristiikka, kansatiede, kansanmusiikin tutkimus, kulttuuriantropologia, perinteentutkimus, sosiaaliantropologia ja uskontotiede.
sfnet.tiede.laake.kemia.kliininen Kliinisen kemian uutisryhmä
Uutisryhmän sfnet.tiede.lääketiede.kliininen_kemia tarkoituksena on tarjota lääkäreille, kemisteille, tutkijoille ja opiskelijoille mahdollisuus keskusteluun kliiniseen kemiaan ja hematologiaan liittyvistä aiheista. Uutisryhmän teemat voivat olla mm. seuraavia: analyyttiset menetelmät ja niiden ongelmat, tieteellinen tutkimus, standardisaatio, laaduntarkkailu, laitetekniikka, kaupallinen toiminta, koulutus- ja kongressitoiminta, ATK ja telematiikka, lainsäädännölliset kysymykset ja tulevaisuuden suuntaviivat.
sfnet.tiede.maantiede Maantieteilijöiden keskustelufoorumi
Yhdistetty kaksisuuntaisesti FINHUTC:n LISTSERVerin listaan MAANTIED ja HYLKin Portacomin kokoukseen Maantieteen Uutiset. Yhteyshenkilö Mervi Pyyhtiä pyyhtia@cc.helsinki.fi. Kansainväliseen keskusteluun on perustettu lista GEOGRAPH@FINHUTC.bitnet, joka on taasen yhdistetty ryhmään sfnet.lists.geograph
sfnet.tiede.matematiikka Matemaatikot keskustelemassa
Tämä ryhmä on maanlaajuiseen käyttöön tarkoitettu matematiikan keskustelu- ja ilmoitusfoorumi. Ryhmä sisältää tietoa mm. koulutustapahtumista, konferensseista sekä muista matemaatiikkoja kiinnostavista asioista.
sfnet.tiede.metsantutkimus Metsäntutkijat etsivät metsää puilta
Ryhmä on tarkoitettu metsätieteiden yleiseksi tiedotus- ja keskustelufoorumiksi. Ryhmään voi lähettää luettavaksi ilmoituksia metsäalan konferenssista ja muista sellaisista tapahtumista. Myöskin tätä ryhmää voi käyttää keskusteluun alan kysymyksistä.
sfnet.tiede.nonlinear Foorumi epälineaaristen ilmiöiden tutkijoille
Keskustelu- ja tiedotuskanava niille, jotka tutkivat epälineaarisia ilmiöita, kuten esim. kaaosta, solitoneja, jne. Uutisryhmä on poikkitieteellinen. Yhteyshenkilö: Jarmo Hietarinta hietarin@utu.fi
sfnet.tiede.tekoaly Tekoälyn teoria ja sovellukset
Suomen Tekoalyseura ry:n jäsenten ja muidenkin asiasta kiinnostuneiden keskusteluun tekoalysta ja sen sovellutuksista seka teoriasta. Myös muille kuin tietotekniikan tutkijoille, kuten humanisteille jne.
sfnet.tiede.tilastotiede Tilastotieteilijöiden avoin keskustelukanava
sfnet.tiede.tietokannat.tuhti TUtkimusHankeTIetokanta
"Tiedonantoja ja keskustelua korkeakouluihin perustetuista ja perustettavista tutkimushankkeita koskevista tietokannoista." Yhteyshenkilö: kkoskenn@ling.Helsinki.FI (Kimmo Koskenniemi) Yhdistetty postityslistaan tuhti@lists.funet.fi. Arkisto ftp.funet.fi:/pub/sci
sfnet.tiede.tietotekniikka Tietotekniikan tieteenharjoittajat
Tietojenkäsittelytekniikan alan yhteyskanavaksi tarkoitettu ryhmä, joka on tarkoitettu sfnet.atk-ryhmiä tieteellisemmälle keskustelulle.
sfnet.tiede.tietotekniikka.tohtorix Tietotekniikan jatkokoulutus
Tietojenkäsittelyn jatko-opiskelijoille tarkoitettu ryhmä, joka on yhdistetty tohtorix@funet.fi postituslistaan. Yhteyshenkilö: Hannu-Matti Järvinen hmj@cs.tut.fi
sfnet.tiede.vedet Tieteen harjoitusta veden ääressä
Uutisryhmän aiheena on vedet, vesistöt, meri ja niiden tutkimus. Myös suoranaisesti limnologiaan kuulumaton, mutta läheisesti vesiin liittyvä kuten vesioikeus kuuluu ryhmän aihepiiriin.
sfnet.tiede.yhdyskuntaslu Yhdyskuntasuunnittelu
Uutisryhmän tarkoituksena on toimia yhdyslinkkinä yhdyskuntasuunnittelusta kiinnostuneiden ihmisten välillä; tarkoitettu kaikille kiinnostuneille.

Yhteiskuntatieteilijöiden verkkopalvelu

Yhteiskuntatieteen tiedonjakeluun ja keskusteluun tarkoitettuja ryhmiä jotka on linkattu FINHUTC:n LISTSERVerissä oleviin listoihin ja HYLKin Portacomin kokouksiin. Yhteyshenkilö: Timo Harmo harmo@cc.helsinki.fi


sfnet.tiede.yt.yleis YT-YLEIS Yhteiskuntatieteilijöiden Vapaa Sana
ja verkkopalveluiden tiedotusfoorumi
sfnet.tiede.yt.info YT-INFO Yhteiskuntatieteilijöiden tapahtumakalenteri
sfnet.tiede.yt.metodit YT-METOD kvantitatiiviset menetelmät
keskustelua ja kysymyksiä
sfnet.tiede.yt.kvaltut YT-KVALI kvalitatiivisesta tutkimuksesta
keskustelua ja kysymyksiä
sfnet.tiede.yt.kurssit YT-KURSS Sosiaalitieteiden jatkokoulutuskurssit